Etusivu->Siviilihautajaiset

Siviilihautajaiset

Siviilihautajaisissa ei ole pakollista kaavaa, vaan ne voidaan monin eri tavoin rakentaa heijastamaan vainajan persoonallisuutta ja sitä merkitystä, joka hänen elämällään on hänen läheisilleen ollut.

Usein hautajaiset etenevät seuraavasti: ensin saattohetki kappelissa arkun äärellä ja mahdollinen arkun hautaan laskeminen sekä heti sen jälkeen muistotilaisuus tarjoiluineen muualla. Jos vainaja tuhkataan niin uurnanlaskuun viikon tai parin kuluttua osallistuvat ehkä vain lähiomaiset. Toinen tapa on saattaa vainaja tuhkattavaksi lähimpien kesken ja viettää varsinaiset hautajaiset muistotilaisuuksineen vasta uurnan läsnäollessa.

Pidettiinpä saattohetki kappelissa, kotona, pitokartanossa, avomerellä tai vaikkapa omenapuun alla, siihen sisältyy yleensä musiikkia, puhe tai useitakin, kukkasia ja kynttilöitä sekä paljon tunnetta. Mitä henkilökohtaisempi ja lämpimämpi itse hautausseremonia on ollut, sen vähemmän paineita kohdistuu muistotilaisuuden ohjelman järjestämiseen.

Kappelissa pidettynä saattohetki noudattaa yleensä totunnaista muotoa myös rakenteeltaan. Tavallisin ja usein luontevin - mutta ei millään tavoin pakollinen - järjestys on nykyään:


  1. alkusoitto (yleensä uruilla)
  2. saattoväen kukkatervehdykset
  3. musiikkikappale (instrumentaalimusiikkia tai yksin-, yhteis- tai kuorolaulua)
  4. saattopuhe
  5. musiikkikappale (ks. edellä)
  6. loppusoitto (yleensä uruilla)

Jos taas tilaisuus pidetään muualla tai saattoväki kokoontuu vasta uurnanlaskuun, vaihtelua esiintyy enemmän.

Joillakin paikkakunnilla hautausmaan ja kappelin omistava seurakunta ei luovuta kappeliaan muihin kuin kirkollisiin hautajaisiin. Tällöin siviilihautajaisten saattohetki pidetään tavallisesti haudalla ja seremonia on olosuhteiden pakosta suunniteltava lyhyemmäksi. Usein musiikki ja pitemmät puheet esitetään vasta muistotilaisuudessa.

Yksinkertaisinkin hautausseremonia koostuu useista elementeistä, joita meidän kulttuurissamme ovat tavallisesti kappelimiljöö symboleineen, kukin koristeltu arkku katafalkilla; saattoväen rooli (arvokas pukeutuminen, kukkienlasku, surun ilmaukset); tilaisuudessa esitetty musiikki sekä saattopuhe.

Suurin osa vainajista, myös tuhkatuista, saa viimeisen leposijansa hautausmaalta. Suomen hautausmaista lähes kaikki ovat yhä evankelis-luterilaisten seurakuntien omistuksessa. Hautapaikan saadakseen ei tarvitse kuulua kirkkoon eikä käyttää sen seremonioita, vaan seurakuntien on luovutettava hautapaikka kaikille kunnassa asuville.

Vuoden 2004 alussa voimaan astunut hautaustoimilaki määrää seurakunnat tarjoamaan hautapaikat samaan hintaan kaikille, jäsenyyteen katsomatta. Vuodesta 2007 alkaen laki velvoittaa seurakuntia ylläpitämään omilla hautausmaillaan myös ns. tunnustuksettomia hauta-alueita ei-kristittyjen käyttöön. Seurakuntien hautausmailta hautapaikan myy kirkkoherranvirasto tai seurakunnan hautatoimisto.

 

Lähde: Pro-Seremoniat