Muistotilaisuus

Muistotilaisuus on yksityinen tilaisuus, jossa nimensä mukaisesti muistetaan ja muistellaan vainajaa. Muistotilaisuuden järjestäminen ja sen sisältö on omaisten ratkaistavissa. Seurakunta auttaa mahdollisuuksien mukaan, ja seurakunnilta voi vuokrata tiloja muistotilaisuutta varten.

Kutsu muistotilaisuuteen esitetään yleensä haudalla loppumusiikin päätyttyä tai hautaanlaskun jälkeen. Kutsusta voidaan ilmoittaa myös mahdollisessa käsiohjelmassa, kuolinilmoituksen yhteydessä tai henkilökohtaisesti.

Muistotilaisuuden ohjelma voi rakentua pyydettyjen puheenvuorojen, virsien ja musiikin varaan. On hyvä tarjota mahdollisuus myös yleisön puheenvuorolle. Tilaisuudessa on tapana lukea saapuneet adressit. Lukemiseen on hyvä osallistua ainakin kahden henkilön, joista toinen voi antaa valmiiksi avatun adressin lukijalle heti tämän saatua edellisen luetuksi.

Muistotilaisuuden suunnittelussa pyritään ottamaan huomioon vainajan toiveet ja persoonallisuus. Papin tai kanttorin osallistumisesta muistotilaisuuteen tulee sopia etukäteen heidän itsensä kanssa.